Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

syyshaikuja

Kuva
kesäyössä he
kukoistivat lie hetken
kiimassa kesän

illan ytimeen
aurinkona ajaton
voikukkapari

saapuu lokakuu
kolistelee halla yön
lakastuu kukat

jäätyneet pilvet
niin alakuloisina
hipoo kukkia

kukka Kaihon sai
haikean mesisuukon
rupsahtaneelta

Syyskuun viimeistä tajunnanvirtaa..Mesisuukkoja Kaihoisien Unien Poskille Moiskauttaa Päivi, Hyviä Öitä <3

Ja niin,kuva otettu kesäkuussa meidän takapihalta yöllä, satavarma en ole ovatko Voikukkia mutta leikitään että ovat. Picasalla tehostettuina.

haikuja verikuusta

Kuva
verikuu taivaan
loistaen lailla sienen
jotain odottaa

syyskuun lopussa
kolisee pyykkinaru
illat pimenee

kaupungin yössä
liikkui kuu, hipihiljaa,
punaposkena

pimeni yöllä
hetkeksi kuu, katosi
punavereen sen

valvoa jaksoi
kuu-ukko,katsellen vain
tanssia taivaan

koivunlehtiä
liimattuina asfalttiin
syksynmerkkejä

kiilsi lätäkkö
hetken kuun punaisena
verijaffana

Tässäpä taas muutama haiku tauon jälkeen. Koskapa en saanut kuvaa Superkuusta tai Verikuusta sen virkaa saapi toimittaa kuva punaisesta sienestä :) Kuka näki kuun punaisen?


ruusuisia haikuja

Kuva
ruusu talviunta
ja yksinäisen sydän,
vielä nukkuvat

ei kerro ruusu
sattuuko piikitkin sen
sydäntään omaa

ujona katsoo
pilvilauttaa taivaalla
unelmoi ruusu

huumaa tuoksu sen
ilmassa kesän tuntu
 kosketus ruusun

poimi varoen,
kosketus piikin tuntuu
sielussa asti

piiloutui Rakkaus
Ruusuun verhoutuen,loi
katseen piikikkään

itkeekö ruusu
sydänverta,kun loppuu
Rakkaus,kesäkin

ruusunlehdessä
aamukaste kuin kyynel
pyyhkii tuuli sen

Ensimmäinen haikuni on vähän muokattu aiemmin kirjoitetusta; laitoin karhun tilalle ruusu ja tadam.Haiku sai aivan uuden merkityksen.

karhu talviunta
ja yksinäisen sydän,
nukkuu talviunta
julkaistu Rakkausrunot.fi nimmerk. anitahh64

-kierrätystä tämäkin-

Ruusuisia Unia <3 tv. Päivi

vanha laituri

Kuva
vanha laituri
hyvästellyt jo kesän
ja syksy saapuu


 monet askeleet
laiturin painaneet kuin
ryhtini, vanhan



Julkaistu Päivin Oma Plogissa 21.8.14.
Kuva Mökkirannan vanhasta ,nyttemmin jo poispuretusta laiturista.

sienihaikuja

Kuva
suojaa toisiaan
sieniperhe, kesäillan
hymyssä uiden

hellästi halaa
sieniperhe toisiaan
hymisee ruoho

EDIT 25.9.15
Muokkaan hiukan, en haikuja, ne mitä on kirjoitettu on kirjoitettu. Ei ehkä nyt maailman parasta runoutta ja toistoakin taitaa olla mutta kuva on mielestäni herkkä ja hauska. Voi kuvitella miten siinä isä, äiti ja lapsisieni nurmikolla makaa ja toisana hellästi halaa ja huolta pitää. Sienilajista ei ole hajuakaan. Kuvanlaatu, no jaa. Picasalla tehostettu värejä. Tämä haikupostaus jäi vähän kesken mutta nyt on saatu valmiiksi loppusanojen osalta.

-Jos keksin lisää haikuja sienistä,lisäilen.-

Kiva jos luit <3

yön tullen salaa....

Kuva
yön tullen salaa
kiipeää kuu katolle
ylös vilkuttaa

kiireettä kulkee
tukki ,seuraa varjotkin
virran viemänä

kuusen latvassa
kurkkii kuu ujona, kai
pelkää salamaa?

joen tarinat 
tuhat ja sata yötä
kuiski yön tuulet

meren rytmissä
kutoi kyyneleet joen
kaipauksen lankaan

Illan haikut, olkaa hyvä. Levollisia Öitä Meren Rytmissä
toivottaen Päivi

Haikuja ja Enkeleitä

Kuva
Kuvan innoittamana syntyi seuraavaa:

sulkakynällä
kirjoitanko haikuni
kesätaivaalle


sulkasadosta,
kärsikö lienet lokki 
tai naku teeri


ropisee sade
ikkunaa pitkin virtaa
hyvästit kesän


kaipaako joku
pudonnutta sulkaa, saa
löytäjä pitää


syviin vesiinkö sukelsi Enkeli, maan päälle jäi sulka

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie 
(Suojelusenkeli)

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.Hänt' ihana enkeli kotihin vie.Niin pitkä on matka, ei kotia näy,:,: vaan ihana enkeli vierellä käy. :,:On pimeä korpi ja kivinen tieja usein se käytävä liukaskin lie.Oi, pianhan lapsonen langeta vois,:,: jos käsi ei enkelin kädessä ois. :,:Ja syntikin mustia verkkoja vaanon laajalle laskenut korpehen maan.Niin pianhan niihinkin tarttua vois,:,: jos käsi ei enkelin kädessä ois. :,:Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.Hänt' ihana enkeli kotihin vie.Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois:,: sä kättäsi enkelin kädestä pois. :,:
kirjoittanut Immi Hellen säveltänyt P J Hannikainen
Tähän loppuun kopsasin yhden lempirunoistan…

kastanjapuun alla

Kuva
karannut pallo
on Elämä tää,alas
tähyää oksat

kastanjapuussa
helisi tuuli,soiden

kastanjettina

ilmapalloko, kastanjapuun vankina punainen silmä

Nää voi luokitella ihan huoletta kategoriaan "Ihan pihalla"-haikuja.
Kuva otettu viime vuonna Tukholman vanhassa kaupungissa missä sijaitsi jumalattoman iso ja upea vanha kastanja ja siinä vieressä oli myös kahvila Under Kastanjen tai sinne päin. Paikalla käyneet kai tietävätkin? Satuin katsomaan ylös ja mitä näinkään? 

Näihin kuviin ja tunnelmiin Öitä!

heijastus katsoo veteen

Kuva
heijastus katsoo
veteen sinen vangiten
kaislojen sielun


liikkumaton on
kuvajainen kaislojen
hilseilee vene


kalaton vesi -kaislikkoonko takertuu pyydys pyristen
veteen pääsyä  odotti paatti, sade    täytti mielen sen 
Siinäpä muutama haiku veneestä ja kaislikosta. Kyseinen kuvan paatti makasi Mökkirannassa ja odotti kunnostamista ja veteen pääsyä. Merellisiä Unia <3 tv. Päivi ps. Kiitos jos kävit lukaisemassa !
Kuva
Haiku julkaistu Päivin Oma Plogissa 21.7.15 josta siirsin sen tänne. Kuva napsastu kun olin koirien kanssa iltalenkillä ja sattui tuo yöperhonen kuvaan, vahingossa :)
kuusikossa soi myrskyn laulu,tanssiko neulaset maassa

ainut virkako joulukuusena elo, takapihalla
Nämä kirjoitettu tänään. Hyvää Yötä

jäi siipisulka

Kuva
jäi siipisulka,
kirjoitti merkit ruskan
-maahan syksyisen


harakan sulka sipaisi poskea maan -hellä hyväily

kuoli jo kesä syksyn syliin,vieden sen muistojen hautaan
aamu-usva suon kuului kurjen kailotus -hymyili hillat
Öitä! Kiitos jos kävit lukaisemassa!
Kuva
kaipauskin kesään
heiluu tuulessa seitin
lailla,koditon


Ja taas yksi hämähäkinseittikuva; oli minulla toinenkin (ja useampi ei sen puoleen), mutta haikusuoni tyssäsi tuohon yhteen. 
Kuvattu Mökiltä terassin alta.

Väsyttääkin. Makoisia Unia! <3


merellisiä haikuja

Kuva
meri loputon
keinuu ikuisuus hiljaa
yötaivaan rantaan

juovana valo
heijastuu kasvot illan,
surunaamio

keikkuu taivaalla
tähdet, avaruustuuli
puhaltaa ne pois

yöpilvet lipuu
kuin levottomat sielut
kätkee ikiyön

horisontissa
heijastui hetken varjo
leikki aaltojen

Tämä kuva jotenkin innoitti...otettu viime vuonna kesällä Ruotsin laivalla muistaakseni ihan hytin ikkunan läpi, kun alus lipui kohti Ruotsia, keskellä ulappaa.....
merellisiä unia kaikille <3

kuihtuen kesä, ruohikkoon jätti

Kuva
kuihtuen kesä;
korjaa halla satoa
vaikenee ruoho

ruohikkoon jätti
jäljet tuulen, soi pilvi

kesän aalloilla

näihin maa-ampiaisen pyllistelykuviin Hyvää Yötä!

kukkahaikuja

Kuva
kaipaa kukkakin
lämpöä auringon, kuun
valossa itkee

kutsuu kukkanen
pisaroita, tulee jo
kyyneleet talven
 juoden vain mettä kaipuun

 kesästä humaltuen

tähtenä taivaan
 ja pihamaan loistaen

kuin taivaan silmät

Tällaista tajunnanvirtaa tällä kertaa!

Kuva napsastu Mökin kukkapenkistä josta yllättäin alkoi vielä kukkasia putkahtaa ja kyllä, ei mitään tietoa nimistä! Mikä kukka on kuvassa, voisin kysyä.

KukkaUnia kaikille! <3 t.Päivi
Kuva
syksynlehdissä
kertoo puut meille aina
samaa tarinaa
----------------------------------------------------------- sateinen puro
heijastaa taivaan kasvot
asfaltiltakin
------------------------------------------------------------ sadepisaraan
kätki kasvonsa salaa
kirkaat kyyneleet 9.8.12 julkaistu Rakkausrunot.fi

syksyisiä haikuja 2

Kuva
taivaalla silmä
auringon, hengittää jo
huurua niskaan

alhaalla roikkuu
pilvet kuin tiskirätti
tiputtaa vettä

taipuu jo kukka edessä syksyn herran nuput nuupallaan
Eilen oli haikuvapaa päivä. Tänään nyt 3 tuotosta, olkaa hyvä. Syksyisiä niinkuin aikakin. Kuva on otettu mökin kukkapenkistä. Kauniita kuulaita unia,tv. Päivi
Kuva
ruostuneena jo
sydän syksyn, rapisee
värit maiseman


julkaistu rakkausrunot.fi nimimerkilläni anitahh64

lisää haikujani voi käydä lukaisemassa myös sieltä :)

Tv-ruudusta heijastuu hätä

Kuva
Tämä tuli mieleeni viimepäivinä uutisotsikoissa olevista tuhansista pakolaisista matkalla Jonnekin, Johonkin Parempaan Elämään..Jokainen voi tykönänsä miettiä, miten heihin suhtautuu; häviääkö ihmisten hätä vaihtamalla tv-kanavaa, sulkemalla silmät?

Runo on julkaistu myös Rakkausrunot.fi nimimerkilläni anitahh64.

syksyisiä haikuja

Kuva
mitä miettinee
hyönteinen ,kahiseeko
alla lehti sen




viivähtää hetken
väriloisto vaahteran
ja sittiäinen


suru pukeutui
lehteen kauniin ruskaisen
vei pois syksy sen


ei  itku hätä
maailman, ei tuska sen,
virtaavat hetket


värisi ruska
peseytyi kasvot syksyn
aamusateeseen

hyviä öitä ja ruskankauniita unia

surullisina katsoo jo syksyn silmät

Kuva
surullisina 
katsoo jo syksyn silmät,
 kyyneleet ruskan

ei torju kukka
ken luona sen käy ,katsoo

pilven piirtoa


 leväten hetken
hämähäkki, niityllä
soi lehmänkello

rakastaako vai 
sade rajuko raiskaa

antautuu kesä

4.9.15 perjantai- illan haikut, olkaa hyvät.
kuva otettu eilen 3.9. 15 Mökillä; hämähäkki oli kuin tarjottimella ruukkukukassa aivan nenän edessä.

Kuva
nuput kanervan
heijastui kuin unessa
metsään syksyisen

 syksyisiä unia kaikille

talvisia haikuja

Kuva
kumarrus talven hetken puhaltaa tuuli kaislikon yllä

verhoutuu joki lumivaippaan,jään alla elämä kuohuu

alaston paju ujona piiloutuen  lumeen verhoutuu 11.12.2013

odotus talven pimeys painaa pään ,syliin lumen sekä jään
Tällaisia haikuja tällä kertaa. Öitä. toiv. Päivi

EDIT:

Haikublogini näki päivän valon 29.7.15 eli vähän yli kuukausi sitten. 551 sivun katselua ollut tähän mennessä josta olen enemmän kuin iloinen <3 Kiitos kaikille kävijöille!